fbpx

Urheilijayhteistyö Suomen Hierojakoulut & Suvi Muittari

Kuka on Suvi Muittari?

Olen 22-vuotias nainen Jyväskylästä, kotoisin Saarijärveltä. Jyväskylään muutin kuusi vuotta sitten opiskelemaan ja valmistuin kolme vuotta sitten sähkö- ja automaatioasentajaksi. Olen siitä lähtien työskennellyt elektroniikan parissa valmistaen älykameroita.

Kahvakuulaurheilun pariin löysin noin viisi vuotta sitten, kun lähdin äitini mukaan ohjatulle kahvakuulatunnille. Ohjaaja houkutteli minua osallistumaan kilpailuihin, mutta en lämmennyt ajatukselle ollenkaan. Silloinen seurani järjesti keväällä 2016 salikisat, joihin kuitenkin osallistuin nostaen kahden käden long cyclen (rinnalleveto-työntö) kahdella 8kg kuulalla. Huomaamatta sitä tuli uteliaaksi, kuinka paljon toistoja saisi tehtyä seuraavalla kuulakoolla ja itsensä haastaminen vei mennessään. Treenikaverin yllyttämänä löysinkin itseni treenaamasta kohti ensimmäisiä SM-kilpailuitani, jotka olivat helmikuussa 2017. Osallistuin amatöörisarjan biathloniin 16kg kuulalla. Sekä työntö että tempaus nostettiin yhdellä kuulalla.

Nykyään kilpailen mestaruussarjassa 24kg kuulilla. Päälajini on biathlon eli kaksiottelu. Biathlonissa nostetaan ensin työntö kahdella kuulalla ja tauon jälkeen tempaus yhdellä kuulalla. Yhteispisteet antavat sijoituksen. Naisten mestaruussarjassa kuulapainot ovat 24kg ja amatöörisarjassa 16kg. Miehillä mestaruussarja on 32kg ja amatöörisarja 24kg.

Ennen kahvakuulaurheilua harrastin ratsastusta, lenkkeilyä ja salilla käyntiä. Kahvakuulasta löysin sen, mitä kuntosalilla käynti ei antanut: treenaamisen ilon ja halun. Aloitetusta harrastuksesta on tullut minulle tavoitteellista kilpaurheilua. Nykyään myös kuntosalilla treenaaminen maistuu. Vastapainoksi kuulien nostamiselle juoksen, pyöräilen, käyn tankotanssi-, ilmajooga- ja joogatunneilla.

Faktoja kahvakuulaurheilusta

Klassisessa kahvakuulaurheilussa kilpailuaika on 10 minuuttia. Kilpailusuorituksessa tehdään niin monta hyväksyttyä toistoa kuin ehtii. Jokaisella kilpailijalla on oma tuomari, joka laskee hyväksytyt toistot sääntöjen mukaisesti. Lajeja ovat long cycle eli LC(rinnalleveto-työntö), työntö sekä tempaus.

Elämme nyt siirtymävaiheessa, missä naisten yhden kuulan nostot ovat jäämässä pois. Lajit siirtyvät kahden kuulan nostoiksi kansainvälisen linjan mukaan. Naiset ovat voineet nostaa työnnön ja long cyclen yhdellä tai kahdella kuulalla, miehet vain kahdella kuulalla. Tempaus on sekä naisilla että miehillä yhdellä kuulalla.

Klassisen kahvakuulaurheilun lisäksi on myös maratonnostot. Puolimaratonissa kilpailuaika on 30min ja maratonissa 60min. Siinä missä, klassisessa yhden kuulan nostoissa kättä saa vaihtaa 10min suorituksen aikana kerran, ei kädenvaihtoa ole rajattu maratonnostoissa. Maratonnostoissa kahvakuulaa ei saa laskea alustaan ennen kilpailuajan päättymistä, muutoin tulos on nolla. Klassisessa kilpailussa saa tuloksen vaikka kuulan laskisi alustaan ja lopettaisi nostamisen ennen kilpailuajan päättymistä.

Salikisoissa ei yleensä ole kilpasarjoja, vaan jokainen kilpailija voi nostaa mitä lajia haluaa ja millä kuulalla haluaa. Salikisoissa ei kilpailla toisia vastaan vaan tehdään omaa suoritusta ja tulosta. Salikisojen tarkoitus on, että aloittelija pääsee kokeilemaan kilpailemista aidossa tilanteessa ja kokeneempi nostaja saattaa pitää kisatuntumaa yllä tai kokeilla mikä on tulostaso kyseisellä hetkellä.

Kansalliset kilpailut ovat viralliset kisat ja kisoissa tehdyt tulokset ovat suomenennätyskelpoisia. Kilpailut käydään virallisilla ja punnituilla kuulilla sekä kisoissa on määrätty painoluokat sekä kuulapainot. Järjestävä taho voi määrittää mitä lajeja kilpailuissa voi tehdä.

SM-kilpailut ovat kuin kansalliset kilpailut, mutta niissä on ennaltamäärätty kilpailtavat lajit, kuulapainot ja painoluokat sääntöjen mukaisesti. Siinä missä salikisoihin voi osallistua kuka vaan, myös sellainen joka ei ole minkään urheiluseuran jäsen, niin kansallisissa ja SM-kilpailuissa kilpailijan on kuuluttava Suomen Painonnostoliiton alaiseen seuraan ja ostettava kilpailulisenssi.

Miten hieronta on edesauttanut Suvia kilpailu-uralla?

Olin aloittamassa treenejä, kun huonon ja vähäisen lämmittelyn seurauksena pamautin alaselkäni jumiin. Minulla piti olla viikonloppuna salikisat, joihin en pystynyt osallistumaan selän takia. Tempaaminen ei onnistunut ollenkaan ja työnnön olisi saattanut saada kulkemaan, jos joku olisi voinut nostaa kuulat valmiiksi rinnalle. Se vain ei ole säännöissä sallittua.

Varasin ajan Hierojakoululle Jyväskylään ja sain apua selän jumiin. Aloin käymään hieronnassa säännöllisin väliajoin. En halunnut samanlaista lihasjännitystä enää uudelleen.

Olin noin vuoden ajan käynyt Hierojakoululla hierottavana ja yleensä samalla hierojalla, kun vuoden 2018 lopussa varasin ajan Markolle. Markon ammattitaito yhdistää erilaisia hierontatekniikoita ja hieroa tarpeeksi napakasti ovat toimineet minulle. Pidän Markosta myös asiakaspalvelijana ja persoonana. Nykyään olenkin hieronnan varannut aina Markolta.

Olen kokenut itselleni toimivaksi, että käydään koko kroppa kerralla ja perusteellisesti läpi. Perusteellinen hieronta kohdallani tarkoittaa kahta kahden tunnin hierontaa perättäin. Näin ollen hieronnan jälkeinen päivä on vielä lepoa, jonka jälkeen pääsee jatkamaan treenejä valmennusohjelman mukaisesti aikataulussa.

Monesti kipuileva/jumissa oleva kohta, esim. olkapään ongelmat heijastuvat muualta kuin itse olkapäästä. Ei auta, että hierotaan vaan olkapää auki, jos ei hoideta sitä mistä se on lähtöisin. Tässä tapauksessa jumi löytyi vasemman jalan reidestä, joka heijastui oikeaan olkapäähän. On tärkeää hoitaa koko paketti kuntoon, ei vaan yksittäistä kohtaa.

Käyn hieronnassa noin neljän viikon välein, kilpailuista riippuen. Yleensä hieronnat sijoittuvat kilpailujen jälkeisille päiville, kun palauttavaa viikkoa vietetään. Rankan kilpailusuorituksen jälkeen kroppaa ei saa omatoimisesti auki. Varsinkin, kun epäkkäät ovat niin kipeät, ettei hartioita kärsi nostaa. Palautuminen nopeutuu huomattavasti, kun lihakset käydään kokonaan läpi.

Epäilen, että en olisi kehittynyt näin nopeasti isojen kuulien nostamiseen, jos ei kroppa toimisi ja sitä ei huolla monipuolisesti. Omalla kohdalla tempaus lajina haastaa kroppaa toispuoleisesti. Toisella kädellä, kun tekniikka pysyy parempana pidempään kuin toisella, tulee kuormitusta väkisin toispuoleisesti. Hieronnassa eron huomaa ja tuntee konkreettisesti, että nyt on taas oikealla puolella tehty enemmän ja puolieroon kiinnittää enemmän huomiota, millä voisi sitä heikompaa puolta vahvistaa paremmaksi.

 

”Koen, että lihashuollolla ja hieronnalla on oleellinen merkitys sekä kehittymiseen että palautumiseen. Toimivalla ja terveellä keholla pystyn sekä harjoittelemaan että kilpailemaan täysipainoisesti itsestäni kaiken antaen. Hieronta antaa hyvän lisän palautumiselle venyttelyiden ja rullailun lisäksi. Minulle hieronta on tärkeä osa urheilua.”

Hieroja-Markon kommentit

Olen Marko, koulutettu hieroja Jyväskylästä ja toimin ammattilaisena Jyväskylän Hierojakoululla. Hoidossani käytän eri tekniikoita mutta pääpaino on ehdottomasti faskiatekniikoissa, joissa keskitytään kehon lihaskalvoketjuihin ja niiden toiminnallisiin yhteyksiin. Usein ongelmien syyt voivat olla kaukanakin kivun tai kireyksien sijainnista ja faskiatekniikoiden vahvuus on kokonaisuuden huomioon ottaminen. Tämä on mielestäni erityisen tärkeää urheilijan lihashuollossa.

Suvin toiveesta hänen hierontansa ovat hyvin pitkiä, mikä on mahdollista sillä hän on niin kovassa kunnossa! Läheskään kaikille ei voi kuitenkaan tällaista suositella. Yhteistyömme on ollut todella mielenkiintoista ja hauskaa; pitkien sessioiden aikana pidetään joskus jopa teetaukoakin.

 

Suvin saavutuksia kahvakuulaurheilun parissa:

11 voimassa olevaa suomenennätystä, joista 2 puolimaratonista.

Vuoden 2019 junioreiden, alle 22V, maailmanmestaruus biathlonissa 24kg, alle 63kg painoluokassa

MM-hopeaa aikuisten mestaruussarjan biathlonissa 24kg, alle 63kg painoluokassa

MM-pronssi puolimaratonissa mestaruussarjan tempauksessa, 60-70kg painoluokassa

Suomenmestaruus puolimaratonissa tempauksessa, alle 70kg painoluokassa

Suomenmestaruus mestaruussarjan tempauksessa 24kg, alle 75kg painoluokassa

Vuoden 2018 Suomenmestaruus puolimaratonissa tempauksessa, alle 70kg painoluokassa

Suomenmestaruus mestaruussarjan tempauksessa 24kg, alle 63kg painoluokassa

Suomen Painonnostoliitto valitsi vuoden 2018 kahvakuulaurheilun parhaaksi naisnostajaksi